
Huolellisesti toteutetut päivittäistavaramyymäläkalusteet tekevät liikkeessä asioimisesta ja ostamisesta helpompaa sekä elämyksellisempää.
Suunnittelemme, valmistamme ja asennamme kalusteet päivittäistavaramyymälöihin, joissa tuotteita on paljon, mutta kokonaisuuden pitää silti olla selkeä ja houkutteleva. Olemme toteuttaneet muu muassa ruokakauppoja, ketjujen konseptikalusteita, alkoholimyymälöiden kalustuksia sekä tuoretuotteiden esillepanoa, kuten paistopisteitä ja valaistuja vitriinejä. Yhteistyömme laajuus vaihtelee yksittäisistä osastoista ja herätekalusteista kokonaisten myymälöiden toteutukseen asti. Kalusteet kestävät tuotteiden painoa ja päivittäistä käyttöä, ja ne voidaan sovittaa niin ketjun konseptiin kuin kauppiaan omaan ilmeeseen.
KYSY LISÄÄ TAI PYYDÄ MEILTÄ TARJOUS
Kesko – myymäläympäristöjä kaupankäynnin muuttuessa
Yhteistyömme Keskon ruokakauppojen ja kauppiaiden kanssa on ollut pitkä ja monipuolinen. Vuosien aikana olemme saaneet olla mukana näkemässä, kuinka ruokakauppa on muuttunut pelkästä asiointipaikasta elämyksellisemmäksi ja inspiroivammaksi ostoympäristöksi.
Valikoimien kasvaessa myös kalusteilta vaaditaan yhä enemmän. Tuotteita on paljon, mutta samalla myymälän tulee olla selkeä, houkutteleva ja helppo hahmottaa. Suomalaisissa ruokakaupoissa yhdistyvät nykyään kansainväliset vaikutteet, idearikkaiden kauppiaiden omat näkemykset ja paikallisiin tarpeisiin suunnitellut ratkaisut. Juuri kauppiaiden rohkeat ideat ja halu kehittää omaa myymäläänsä tekevät monista ruokakaupoista persoonallisia kokonaisuuksia.
Olemme suunnitelleet ja kalustaneet lukuisia ruokakauppoja, niiden kalusteita ja myymäläympäristöjä. Yhteistyön laajuus vaihtelee ketjun konseptikalusteiden toimittamisesta yksittäisten osastojen suunnitteluun ja valmistukseen aina kokonaisuuksien toteutukseen ja asennukseen asti.
Pitkä yhteistyö on antanut meille mahdollisuuden olla mukana kehittämässä ruokakaupan kalusteratkaisuja yhdessä Keskon, kauppiaiden ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa – aina käytännön tarpeista ja myymälän omasta identiteetistä lähtien.











ALKO – konseptin mukaista kalustamista ympäri Suomen
Alko on kehittänyt myymäläympäristöään pitkäjänteisesti, ja nykyinen konsepti näkyy jo lähes koko maan myymälöissä. Huoliteltu ja trendikäs, mutta samalla helposti lähestyttävä konsepti muodostaa näyttävän kokonaisuuden, jossa kalusteiden toimivuus ja rakenteet ovat tärkeässä roolissa.
Kalusteiden on kestettävä tuotteiden painoa ja päivittäistä käyttöä. Lisäksi sesonkien mukaan vaihtuvat grafiikat ja tuotteita esiin nostavat herätekalusteet tuovat kokonaisuuteen muunneltavuutta.
Olemme valmistaneet Alkon konseptin mukaisia kalusteita eri puolille Suomea ja huolehtineet niiden asennuksista osana kokonaispalveluamme. Pitkä yhteistyö näkyy laajana kokemuksena Alkon myymäläympäristön toteuttamisesta.





Tokmanni – kalusteratkaisuja monipuoliseen myymäläympäristöön
Kokemukseemme päivittäiskaupan kalustamisesta luotetaan myös Tokmannilla. Yrityksen laajentuminen entistä vahvemmin ruokakaupan puolelle tarjosi mahdollisuuden kehittää uusia kalusteratkaisuja myös tuoreiden tuotteiden esillepanoon.
Tokmannin Bakery -pisteisiin olemme toteuttaneet toimivia paistopisteitä tuoreille leivonnaisille sekä kalusteita pakattujen tuotteiden esillepanoon. Valaistuissa vitriineissä tuotteet saadaan näyttävästi esille, ja kokonaisuus sulautuu luontevasti osaksi myymälän muuta ympäristöä.
Ratkaisuissa yhdistyvät päivittäiskaupan käytännön vaatimukset, tuotteiden houkutteleva esillepano ja toimiva kalustekokonaisuus.




